maanantai 3. maaliskuuta 2014

♫ Burn ♫


Hei vain! Sain haasteen Marilta. Olen tämmöisen joskus tehnytkin, mut tehdäänpä nyt uudelleen.

11 facts about me

1. Olen nyt kauan kaivatulla hiihtolomalla.
2. Opiskelen Kuopion talouskoulussa kokiksi.
3. Muutin poikaystäväni kanssa joulukuun alussa yhteen ja muutin siis ekan kerran pois kotoa.
4. Minulla ei ole vielä ajokorttia, mutta olen ajatellut, että sellaisen kyllä vielä tässä hommaan, kun rahatilane sen sallii...
5. ...koska olen päättänyt, että hommaan itelleni joskus Mustangin. Corvettetkin on kivoja. Ja Cadillacit. Ja muut vanhat jenkit. ♥
6. Mustangi-innostus alkoi mulla jo joskus ala-asteella, että tää ei ole mikään hetken mielijohde -ihailua.
7. Bassonkin olen halunnut jo hankkia yläasteelta lähtiin, mutta siihenkin täytyisi olla rahaa...
8. ...kuten ratsastuksen uudelleen aloittamiseekin. Mukavaa olla köyhä opiskelija. :D
9. Rakastan musiikkia. Oikeestaan mikä vain musiikki menee 50-80-luvuilta. Kaikki rokista discoon ja jazziin, sekä poppiin.
10. Sain eilen vihdoin puol vuotta sitten aloittamani neulomistyön valmiiksi. Eli neuloin Samille kynsikkäät sormihupuilla. Välillä oli hieman motivaation puutetta, joten niissä "vähän" kesti.
11. En ole aikaisemmin neulonut edes lapasia ja villasukatkin viimeksi seiskalla... Mutta hyvin kynsikkäät onnistu (pieniä kömmähdyksiä lukuunottamatta).

Kuvassa kynsikkäät olivat vielä kesken. Mm. sormihuppu puuttuu. Valmiista kynsikkäistä ei valitettavasti mulla oo kuvia. :/

11 questions for me

1. Mitkä kolme tavaraa ottaisit autiolle saarelle mukaasi?
- Tavaraa... Tää on vaikee. Varmaan kännykän, koska olen tuhamainen ja tarvitsisin jonkinlaista seuraa. Hyvä kirja olisi yksi ja jääkaappi. Heh.

2. Mitkä kolme adjektiivia kuvaavat sinua parhaiten?
- Tempperamenttinen, puhelias, pöhkö

3. Talvi vai kesä?
- Valitsisin mieluiten loppukevään ja syksyn, mutta jos näistä täytyy valita, niin kesä. Loppukesä.

4. Mikä on lempi kirjasi?
- En osaa nimetä yhtä lempparia, mut genreistä pidän eniten dekkareista, hairlequineistä ja bändi-/elämänkertakirjoista. Näistäkin esim. vanhat 50- ja 60-lukujen dekkarit ovat parhaita.

5. Mitä ostaisit, jos voittaisit nyt lotossa?
- Ajokortin, Mustangin, basson, omakotitalon, ompelukoneen, aloittaisin ratsastustunnit ja antaisin myös läheisille rahaa. Nuo ne suurimmat, mut myös vaatteita, musiikkia, sisustustavaraa jne. :) Ja ottaisin tatskan ja kävisin ulkomailla, koska en ole koskaan käynyt missään.

6. Jos voisit tehdä tällä hetkellä mitä vain, mitä tekisit?
- Kävisin Ranskassa ja ottaisin Samin mukaan!

Paten pääs mökille toissa sunnuntaina ♥

7. Asuisitko mieluummin maalla vai kaupungissa?
- Rakastan maalla oloa ja olisi josku ihana asua maalla, mutta kaupungissa kaikki palvelut ja läheiset ovat lähellä, joten sanoisin että, tällä hetkellä asun mielummin kaupungissa.

8. Suklaa vai salmiakki?
- Suklaa! Ei-niin-salainen paheeni (jota vedän täällä tälläkin hetkellä).

9. Mikä on lempi tv-sarjasi?
- En hirveesti kato telkkaria. Nyt seurattiin Samin kanssa Putousta, muuta en ole tainukkaan yli vuoteen seurata. Simpsonit on aina hyviä ja katon ne kun muistan. Ja C.S.I.:t. 

10. Millaista musiikkia kuuntelet mieluiten?
- Tuolla faktoissa jo sanoinkin, että melkein kaikki 50-80-luvuilta menee. Melkein kaikki rokista discoon, jazziin ja poppiin. Ainiin, punkin ja metalli musiikin unohin mainita!

11. Mitä et osaa tehdä, mutta haluaisit osata?
- Maalata hyvin. Ja ommella vaatteita. Kunhan hommais eka sen ompelukoneen, nii vois harjotellakkin tuota ompelu puolta!


Olen laiska enkä jaksa laittaa tätä haastetta eteenpäin, mutta jos jotain kiinnostaa tämä tehdä, niin tehkää ihmeessä ja vastatkaa nuihin samoihin kymysyksiin kuin minäkin. Linkittäkkee sitten vastauksenne mulle!:)

Hyvää hiihtolomaa niille, joilla sellainen tällä hetkellä on! 
Ja muille mukavat koulu- tai työpäivät! :)
♥: Pauliina


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti